maanantai 2. huhtikuuta 2018

Kevättä päin

Tänään on tuiskuttanut lunta ihan mahdottomasti aamusta asti täällä Etelä-Suomessa. Tulin käymään äitini luona ja unohdin kaikki keskeneräiset virkkaukset kotiin, vaikka ennen lähtöä sanoin vielä ääneen, että täytyy muistaa ottaa käsityöt mukaan. Sinnehän ne jäi kaikki. Kotiin.


Sormet syyhysivät, että edes jotain täytyy tehdä, joten virkkasin kevät mielessäni muutamia lehtiä Caitlin Sainion 100 virkattua kukkaa -kirjasta. Kuuntelimme samalla äidin kanssa äänikirjaa "Pieni kirjapuoti Pariisissa", jonka itse olin jo kertaalleen kuunnellut, mutta aloitin kuuntelun mielelläni uudelleen. Lämminhenkinen tarina. Voin suositella, jos et kaipaa raskasta luettavaa/kuunneltavaa. Kirjan on kirjoittanut Nina George.



Aika näyttää, mihin virkkaamani lehdet lopulta päätyvät. Ideoita muhii mielessä jo jonkin verran. Laitan lopputuloksista kuvia ehkä myöhemmin, jos muistan.

Rentouttavaa pääsiäismaanantaita teille kaikille! 

1 kommentti:

  1. Oih, mitä lehtiä. ♥ Tykkäsin erityisesti noista kaktuksistakin, pari tekstiä aiemmin. Tekisi mieli jättää kommentti joka toiseen tekstiin, mutta taidan tyytyä vain ihastelemaan - ja jään ehdottomasti katselemaan jatkossakin. Tosi kiva blogi sinulla!

    VastaaPoista

Kommenttisi piristää aina, kiitos!